Vuodatanpa tänne vittumaisimmat tapaukset usean viikon ajalta.

Olisiko se ollut kolme viikkoa sitten kun poljin pyöränromullani kaatosateessa vastatuuleen, mielenterveystoimistosta takaisin koululle päin. Joku ystävällinen autoilija kaahasi täysillä suureen vesilätäkköön pyörätien vieressä, että tarvitseekohan kysyäkään kenelle se kymmenen litraa vettä tuli päin näköä? Minulle. Silmääni lensi kivi tai jotakin. Oikeaan tietenkin, koska sillä näen jonkun verran. Ajoin sitten loput pari kilometriä sillä puolisokealla silmällä. Ihme etten ajanut rekan alle. Se olisi kruunannut päiväni.

Vähän aikaa tämän jälkeen munasin itseni liikuntatunnilla. Pelattiin pesäpalloa. Ja monta kertaa munasinkin. Ei siitä sen enempää. Mutta pesäpalloa se perkele oli.

Lääkkeeni pääsivät loppumaan pariksi viikoksi kiitos KELAn munauksen. Olin sitten niin vittuuntunut ja masentunut että. Mutta nyt on lääkitys kohdallaan.

Mitäs vielä.. No tietokone on lagannut ja tilttaillut ja kaatuillut viime aikoina niin paljon että ihme kun blogia pystyn kirjoittamaan. Menen aamulla pariksi tunniksi kouluun ja sitten uutta konetta hankkimaan. Tätä myllyä jaksa enää pirukaan.

Ai niin. Minun täytyy pitää aamulla koulussa esitelmä Edgar Allan Poe'sta. Eilen ei hermostuttanut yhtään, mutta tuossa keskiyöllä iski paniikki päälle. Vapiseeko kädet, meneekö sanat sekaisin, kompastunko kengännauhoihini niinkuin tapana on, munaanko itseni muuten vain...? Vittu kun jännittää.

Yritän ajatella positiivisesti (mitä vittua!), ehkä se meneekin hyvin ja ehkä saankin uuden koneen jo huomenna ja vaikka en saisikaan niin illalla pääsen purkamaan paineita hohtokeilaukseen. Eiköhän tässä ollut tekstiä tarpeeksi tältä erää. Palaan asiaan jos ja kun sattuu ja tapahtuu.