torstai, 11. syyskuu 2008
Karu totuus liikuntatunneista
perjantai, 5. syyskuu 2008
Perjantai 13. 24/7
Vuodatanpa tänne vittumaisimmat tapaukset usean viikon ajalta.
Olisiko se ollut kolme viikkoa sitten kun poljin pyöränromullani kaatosateessa vastatuuleen, mielenterveystoimistosta takaisin koululle päin. Joku ystävällinen autoilija kaahasi täysillä suureen vesilätäkköön pyörätien vieressä, että tarvitseekohan kysyäkään kenelle se kymmenen litraa vettä tuli päin näköä? Minulle. Silmääni lensi kivi tai jotakin. Oikeaan tietenkin, koska sillä näen jonkun verran. Ajoin sitten loput pari kilometriä sillä puolisokealla silmällä. Ihme etten ajanut rekan alle. Se olisi kruunannut päiväni.
Vähän aikaa tämän jälkeen munasin itseni liikuntatunnilla. Pelattiin pesäpalloa. Ja monta kertaa munasinkin. Ei siitä sen enempää. Mutta pesäpalloa se perkele oli.
Lääkkeeni pääsivät loppumaan pariksi viikoksi kiitos KELAn munauksen. Olin sitten niin vittuuntunut ja masentunut että. Mutta nyt on lääkitys kohdallaan.
Mitäs vielä.. No tietokone on lagannut ja tilttaillut ja kaatuillut viime aikoina niin paljon että ihme kun blogia pystyn kirjoittamaan. Menen aamulla pariksi tunniksi kouluun ja sitten uutta konetta hankkimaan. Tätä myllyä jaksa enää pirukaan.
Ai niin. Minun täytyy pitää aamulla koulussa esitelmä Edgar Allan Poe'sta. Eilen ei hermostuttanut yhtään, mutta tuossa keskiyöllä iski paniikki päälle. Vapiseeko kädet, meneekö sanat sekaisin, kompastunko kengännauhoihini niinkuin tapana on, munaanko itseni muuten vain...? Vittu kun jännittää.
Yritän ajatella positiivisesti (mitä vittua!), ehkä se meneekin hyvin ja ehkä saankin uuden koneen jo huomenna ja vaikka en saisikaan niin illalla pääsen purkamaan paineita hohtokeilaukseen. Eiköhän tässä ollut tekstiä tarpeeksi tältä erää. Palaan asiaan jos ja kun sattuu ja tapahtuu.
maanantai, 16. kesäkuu 2008
Kesän kohokohdat
Asiaan.
Olin äsken keittiössä. Odotin aamukahvin tippumista syöden kylmiä lihapullia paketista päin ikkunan ääressä. Kadulla kulki hymyilevä mies. Minulla oli vielä yksi lihapulla jäljellä, kun pieni ääni päässäni käski minun avata ikkunan, heittää miestä lihapullalla päähän ja huutaa "burn in Hell, you smiling faggot!". En kuitenkaan tehnyt sitä. Ja nyt harmittaa aivan saatanasti.
Join kahvia, otin onnellisuuspillerit ja muistelin erästä lapsuuteni päivää. Olin yksin kotona. Otin jääkaapista paketillisen kananmunia ja heittelin ne parvekkeelta vittumaisen luokkatoverini isän auton päälle. Seuraavana päivänä kuulin koulussa, kuinka joku luuseri oli heitellyt kananmunia isukin auton päälle. "Herran jestas, kaikkea sitä tapahtuukin", sanoin. Olen aina ollut hyvä teeskentelemään viatonta.
Nyt harmittaa se lihapullaiskun tekemättä jättäminen todella. Olisin heiton ja huudon jälkeen ottanut naamalleni sellaisen todella sairaan ilmeen ja puolittain työntynyt ulos ikkunasta. Vähän sellaisen ilmeen kuin Bob Geldofilla on Pink Floyd The Wall -elokuvan raivarikohtauksessa, mutta paljon vammaisemman.
Niin.. Ne kesän kohokohdat.. Niitä ei ole vielä montaa päässyt tänä kesänä sattumaan. Pakottauduin kyllä viime perjantaina lähtemään nimeltä mainitsemattomalle festarille kyyläämään mikä siellä on meininki. Vitusti ihmisiä. Join valtavasti olutta ja maksoin törkeän hinnan bändipaidasta. Harjoitin myös hyväntekeväisyyttä. Ostin Reilun Kaupan ruusun joltakin moldovialaiselta naiselta. Kotimatkalla poltin perseeni nokkospuskassa. Lauantaina olin niin huonossa kunnossa etten kyennyt lähtemään minnekään. Voivottelin itsekseni ja surffasin netissä. Harvinaisen tylsää festarimeininkiä.
Todellinen festarimeininki oli päällä edellisenä viikonloppuna. Joimme kaverini kanssa viinaa ja varastimme vessapaperia kirkosta. Kastelin itseni ylittäessämme lampea kiviä pitkin. Raahasimme kämpälleni kaikenlaista rojua matkan varrelta. Tuollaista ruohonjuuritason anarkiaa tarvittaisiin lisää, toivottavasti Juhannuksena tapahtuisi jotakin jännää.